Ensikertalaisten fiiliksiä Koodikärpistä

Taitojen hiomista ja uuden oppimista

Aiemmassa blogipostauksessa jututimme vastuuohjaajaamme Toni Kyllöstä, ja tällä kertaa oli Koodikärppien vuoro päästä haastateltaviksi. Tämän kesän ensimmäiselle työjaksolle osallistui 39 koodikärppää, joista kuitenkin vain yhdeksän oli ollut mukana koodikärppien toiminnassa myös aiempina vuosina. Kaksiviikkoisen työjakson lähestyessä loppuaan, päätimme siis haastatella paria ensikertalaista Koodikärppää: Veeraa ja Artemia. Halusimme selvittää, millaisia fiiliksiä kesätyö Koodikärpissä on herättänyt.

Artemii Vorobev, tuttavallisemmin Teemu, on menossa syksyllä yhdeksännelle luokalle, ja aikoo peruskoulun suoritettuaan jatkaa lukioon, jonka kautta hän aikoo pyrkiä Yliopistoon. Tarkkaa alaa ei vielä ole tiedossa, mutta tekniikan alat kiinnostavat eniten. Vapaa-ajallaan hän kertoo soittavansa kitaraa ja puuhastellen elektroniikan parissa, esimerkiksi tietokoneita kasaillen. Koodikärpissä Artemii oli mukana älykkäiden laitteiden ryhmässä, jossa hän pääsi kasvattamaan omaa aiempaa tekniikan osaamistaan. “Värkkäilen paljon elektroniikkaa, mutta en ollut aiemmin kokeillut esimerkiksi Arduinoa. Koodikärpissä pääsin opettelemaan sitäkin, ja kehittämään taitojani entisestään”, hän kertoo. 

Luovan laserleikkauksen ryhmään osallistunut Veera Kauppila menee syksyllä lukion kolmannelle. Veera kertoo pitävänsä mm. lukemisesta, matkustelusta ja elokuvien ja sarjojen katselusta. Veerakin aikoo lukion jälkeen jatkaa opintojaan yliopistossa. Häntä kiinnostavat eniten psykologia, logopedia sekä maantiede. “Oikeastaan en ollut aikaisemmin kauhean perehtynyt mihinkään tekniikkaan. Aloin kuitenkin kiinnostua aiheesta, ja halusin oppia jotain uutta, joten hain Koodikärppiin”, hän kertoo. “Tämä on ollut aivan erilainen kesätyö kuin mikään, missä olen ollut aiemmin.”

Vapaata tekemistä mukavassa porukassa

Kyselimme Artemilta ja Veeralta, millaista työskentely Koodikärpissä on ollut, ja miten se on eronnut heidän odotuksistaan. “Minusta on ollut aika kivaa. Olen oppinut paljon uutta, ja saanut itse valita mitä haluaa tehdä, ja lähteä myös itse toteuttamaan niitä. Ilmapiiri on ollut vapaa ja rento”, Veera toteaa. Artemii on Veeran kanssa samoilla linjoilla.  “Minulla ei ollut työn suhteen kovin paljoa ennakko-odotuksia. Luulin, että ohjaajat olisivat ankarampia, mutta todellisuudessa täällä on saanut tehdä aika vapaasti omia juttuja”. Molemmat nuoret korostavat vapaan ilmapiirin lisäksi myös hyvää ryhmähenkeä ja mukavaa porukkaa. “Kaikki saavat täällä olla ihan oma itsensä. Kaikki otetaan hyvin mukaan, ja ohjaajat auttavat jos on tarve”, Veera kertoo.

“Todellisuudessa täällä on saanut tehdä aika vapaasti omia juttuja”

Artemii Vorobrev

Kahden viikon työjakso alkaa yhdessä tehtävillä harjoitusprojekteilla, joiden tekemisessä ohjaajat auttavat. Harjoitusprojektien jälkeen nuoret pääsevät toteuttamaan itseään omavalintaisten projektiensa parissa. Älykkäiden laitteiden ryhmässä Artemii pääsi tekemään muun muassa led-valoilla ääneen reagoivaa animoitua kasvomaskia, sekä käsidesiautomaattia, jota lähdettiin toteuttamaan yhteistyössä luovan laserleikkauksen sekä 3D-mallinnuksen ryhmien kanssa. Veera puolestaan oli päässyt luovan laserleikkauksen ryhmässä mallintamaan ja leikkaamaan esimerkiksi korutelineen, sekä kaula- ja korvakoruja. Mallinnuksessa ohjelmana toimi Fusion 360, ja yliopiston FabLabilla päästiin käyttämään Epilog Laserin laserleikkuria.

Aiempaa kokemusta ei vaadita

Lopuksi kysyimme Veeralta ja Artemiilta, minkälaisille tyypeille he suosittelisivat Koodikärppiin hakemista. Molemmat nuoret olivat tästäkin asiasta pitkälti samaa mieltä. “Semmoisille, jotka on tekniikasta jo valmiiksi kiinnostuneita, mutta myös semmoisille, jotka haluaa oppia uutta ja kokeilla jotain erilaista. Jotain sellaista, mitä ei välttämättä arkielämässä pääse kokeilemaan”, vastasi Veera. “Tekniikasta kiinnostuneille, jotka saattaa vähän jo tietää asioista, tai tykkää vapaa-ajallaan puuhailla samanlaisten juttujen parissa”, kertoi Artemii.

“Jotain sellaista, mitä ei välttämättä arkielämässä pääse kokeilemaan”

Veera kauppila

Kiinnostus tekniikan alaa kohtaan on Koodikärppiin hakiessa tärkeintä, mikä käy ilmi myös Veeran ja Artemiin vastauksista. Omasta harrastuneisuudesta ja aiemmasta kokemuksesta voi tietysti olla hyötyä, mutta niitä ei hakijoilta edellytetä. Koodikärppien kokeneet ohjaajat auttavat jokaista nuorta pääsemään vauhtiin, vaikka aiempaa osaamista aiheesta ei olisi ollenkaan. Kiinnostuksen lisäksi hakijalta on hyvä löytyä reipasta asennetta, sekä halua tehdä ja oppia uutta, sillä reippaalla asenteella ja oppimiselle avoimella mielellä pääsee Koodikärpissä jo pitkälle.